sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Sukkaboksin sukat

 Sukkaboksi ja langat tulivat joitakin viikkoja sitten ja nyt on kauniit Kuningatar-sukat valmiina. Sukat ja koko sukkaboksin on suunnitellut Niina Laitinen.

Sukkaboksissa oli valkoista Nalle-lankaa ja Kajastus-lankaa nimeltään Aamu-usva. Lankavarasto täydentyi myös Kajastus-langan Juhannus yö-langalla. Haaveena olisi siitä tehdä vielä yhdet Kuningatar-sukat.

Tämä oli joululahja ja siitä on ollut kovasti iloa ja lohtua näinä karmeina aikoina, kun huolestuttavat uutiset kertovat sodasta ja ihmisten hädästä. Ei ole oikein sanoja siihen, että tällaista tapahtuu vuonna 2022. Äitinä olen hyvin huolissani lapsista sodan keskellä, samoin ympäristön saastuminen ja rakennusten tuhoutuminen surettaa. 

Toivottavasti rauha saadaan pian takaisin. 





Rauhaa koko maailmaan!
Jää hyvästi.





maanantai 14. helmikuuta 2022

Ystävänpäiväsukka2022

 Hyvää ystävänpäivää!

Villasukat on valmistuneet Ystävänpäiväsukka-KAL-tapahtumassa. Tämä oli minulla tällainen jämälankoja hyödyntävä, koska lankavarasto on pullollaan kaikenlaista pikku kerää. Tapahtuman järjesti Niina Laitinen. 

Kiitos kivasta sukkatapahtumasta Niinalle!






lauantai 12. helmikuuta 2022

Tajunnanvirta-KAL2022

 Pipo-otus on useampana vuotena järjestänyt sellaista Tajunnanvirta-sukkatapahtumaa.  Tässä tapahtumassa tulee suuripiirteisiä ohjeita, kuten esimerkiksi, että neulo raitoja tms. 

Silmukkamäärät ja langat jokainen valitsee oman mielen mukaan. Tänä vuonna sukan varteen tulee alun resorin jälkeen neljä erilaista vihjettä ennen kantapäätä.

Alussa vihjeessä piti tehdä sukkaan pitsimäinen resori. Tein omaan työhöni muurahaisenpolku-kuviota. Sitten oli vuorossa pisarat.  Siinä kohtaa tapahtui jotain ja kun olin pisarat jo tehnyt niin huomasin asian. Pisarat oli menneet toisessa sukassa väärinpäin.

Kolmas vihje neuvoi tekemään pystyraitaa. Niistä tuli kuutioita, koska sininen lanka loppui.  Tässä kohtaa alkoi jo ihan tosissaan kiinnostaa, että mitähän vielä voisi tehdä pieleen seuraavia vihjeitä toteuttaessaan. 

No ihan mitä vaan!
Kuulette niistä vähän myöhemmin. Jos olisi kissa niin kyllä nämä sen tekosia olisivat. 

Hauskoja neulontahetkiä kaikille!

Seuraavassa kuvassa on 3. vihjeen mukaan aaltokuviota ja 4. vihjeessä tehdään pohjavärille kahdella värillä kuviota. Nyt taisi onnistua! Jeeee.


Kantapäät tehdään erilaisiksi, tein omaan sukkaan eri väriset kantapäät.


Kantapäät tehty ja sen jälkeen vinoja raitoja, sitten palloja. Sitten tehtiin kuutioita tai suorakulmioita.  Kasviaihe ja raitoja ennen kärkikavennuksia.



Niistä tuli kuin lupaus keväästä! Rauhallista ja rakastavaa kevättä!







torstai 3. helmikuuta 2022

Sulo Vilen-pipo ja sukkaboksin paljastus!

Tässä on nyt oltu kuin Sulo Vilen konsanaan. Nimittäin pipo on samanlainen! Minun serkkuni toivoi, voisinko neuloa hänelle pipon. Tottakai voisin! 
 
Sain häneltä linkin ohjeeseen ja pipokin on jo lähetetty kohteeseen. Mieluinen on ja ihan hittipipo taitaa olla, koska näin kaupassakin, että jollain oli myös samanlainen. Ruokakauppa onkin nykyään ainoa paikka, jossa voi seikkailla ja samalla huomioida millaisia pipoja on muilla. Tosin siihen taitaa olla pian tulossa muutosta ja se on todella hyvä.

Sukkaboksin tilasin heti, kun sain kuulla siitä. Siinä mielessä sisäinen Sulo Vilen löytyi taas kerran. Yllätystä ja vielä halvalla! 

Viesti oli tullut paketista ja kävin heti sen hakemassa, kun vaan pääsin. Ihan hirveä kiire kotiin sen paketin kanssa ja tuolla alemmissa kuvissa se paljastetaan. Nyt ei kannata jatkaa lukemista, jos ei halua tietää enempää.




Pipokuvauksiin en saanut apujoukoilta apua niin täytyi itse pärjätä ja se oikeastaan vähän huvittaa. Sitten siirrytään sukkaboksi asiaan. En kehoita ketään jatkamaan tästä eteenpäin lukemista, jos tuntuu, että neuloosi saattaa paheta.

Nyt ei auta muu kuin saada Ystävänpäiväsukka-KAL-tapahtuma loppuun ja sitten alkaa tämä...

Syö, nuku, neulo!
Siinäpä on tärkeimmät jutut.

Sukkaboksissa oli myös yllätyksenä jalkavoide. Tosi kiva kangaskassi oli myös, siitä paljastuu heti tämä neuloosiaddiktio. Onkohan se hyvä juttu? Ja tietenkin ihan kaikista ihanimmat langat! 

Helmikuu on siis alkanut aika mahtavasti, ihan helmi meininkiä! Moi sulle!