sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Tilkuista ompelua

Minulla on tosi paljon tilkkukankaita ja sain niitä käytettyä yhteen säilytyspussiin ja kangaskassiin. Olin tehtaillut hirveän kasan tilkkuja, kun tein kalaruotokuvioita. Se ei enää houkutellut niin ompelin niitä yhteen melkein satunnaisesti.

Säilytyspussiin ompelin kaikkia kangaspaloja yhteen,  mitä vaan löytyi. Sitten, kun oli koossa sopivankokoinen ja -näköinen kangaspala, ompelin siihen vetoketjun ja vuorikankaan.

Näin sain kangasvarastoja hieman pienemmäksi. 
Kevätkin tekee tuloaan, näin eilen joutsenparven lentävän kohti pohjoista. Olin siitä tosi onnellinen. 
Kivaa alkavaa viikkoa myös sinulle! Oletko sinäkin havainnut kevään merkkejä luonnossa?





 

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Huurre-pipo ja -lapaset versio 2

 Olen ihan koukussa näihin Ronja Hakalehdon suunnittelemiin palmikkolapasiin ja -pipoon. Ostin käsityömessutarjouksesta Isoveli-lankaa ja ei niistä muuta tahdo tehdä kuin tätä settiä. 

Nyt, kun kuvasin työt, minulla oli kuvaaja mukana. Tulikin ihan hauskat kuvat, kuten tuo jossa olen selin kuvaajaan nähden. Näyttääkö sinustakin siltä, että kulkisin kaduilla liikennemerkki kädessäni? Tämä on ihan tahattomasti otettu, mutta ei meinannut naurulle tulla loppua, kun katsoin tuota kuvaa. 

Ole siinä sitten, ihan zen...ihan kuin on tässä olisi alettu osoittaa mieltä kyltin kanssa. Ehkä sittenkin olisi ollut parempi pysytellä lankojen ja puikkojen kanssa sisällä. Ehkä jatkossa täytyykin yrittää tarkoituksellisesti juuri tuollaisia kuvia. 










Pipo ja lapaset on kyllä upeat sisälläkin kuvattuna. Keväinen auringonpaiste saa niin hyvälle tuulelle, ihan parasta, kun vihdoin on valoisampaa pitkän ja pimeän talven jälkeen. 

Kivaa uutta viikkoa!

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Satumetsä-KAL-sukat

Satumetsä yhteisneulontatapahtumassa neulottiin uudella Runo-langalla suloiset kirjoneulesukat. Langan vyötteessä oli koodi sukkaohjeeseen.  Tässä on kuvia näistä sukista ja hieman raotetaan, mitä kulisseissa tapahtuu. Kuvia ottaessa apujoukoista innokkain ilmestyy paikalle. Eikä se ihme ole, kun on juuri käyty ulkona ja energiaa riittää touhuta, kuten kuvista näkyy.

Runo-lanka, jota olen käyttänyt on nimeltään ilotulitus. Tapahtuma oli Novitan järjestämä. Suunnittelija on Minna Metsänen. Sukkaohjeessa oli kaksi eri pohjeleveyttä. 

Tämä oli kiva ohje ja kauniit sukat tuli. Muistinkin tässä, että minulla on Joulukalenterisukat jääneet kesken. Onneksi on keväinen väri valittu niihin niin ne kai täytyisi yrittää tehdä valmiiksi. 

Hyvää naistenpäivää kaikille!





 

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Medaljonki

 Nämä sukat aloitin, tietenkin malttamattomana, kun olin ostanut uutta Runo-lankaa Novitalla alkavaa Satumetsä knit-along eli yhteisneulontatapahtumaa. Tämän väriyhdistelmän nimi on Ruska. Toinen vaihtoehto minulla oli lanka nimeltään Ilotulitus.

Medaljonki-sukkien ohje löytyy Novita 4/2022 lehdestä. Suunnittelija on Anna-Kaisa Nissi. 

Näistä tuli omaan jalkaan hieman isot. Käväisi mielessä tehdä sukan teräosa valkoisella kokonaan, mutta halusin tehdä ne täysin ohjeen mukaan. Uskoisin, että näillekin löytyy sopiva omistaja. 




Kivat kuviot sukissa on, jotenkin yhdistän ne Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-teoksiin. Sehän sopi myös ajankohtaan hyvin, kun tällä viikolla vietettiin Kalevalan päivää. Kalevala on Suomen kansalliseepos. 

Hyvää viikonloppua!