sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Ilotulitus villasukassa!

Vuosi 2018 on vaihtumassa uuteen. 

Nyt olisi ilotulitus Lankaa puikoissa-blogin tapaan. Ilotulitus on villasukassa! Ketään ei pelota, eikä räjähdä raketit kasvoille tai käsille. Kukaan ei ole vaarassa. Sellaisena oikein miellyttävä ja rauhallinen ilotulitus. Lämmittää jalkoja ja mieltä. Tästä voi myös iloita mihin aikaan tahansa vuorokauden- ja vuodenajasta riippumatta, ei ole kenellekään häiriöksi. 

Näiden sukkien ohje on Joulukalenterisukka 2018 knit-along-tapahtumasta, jonka Niina Laitinen Desings järjesti. Lankoina on käytetty 7-veljestä mustaa ja pinkkiä, turkoosia, sekä raitalankaa, jotka olivat nimeltään Lauri ja Ulla. Ne langat hankin marraskuussa, kun kävin tutustumassa kauppakeskus Rediin. Siellä on oikein kiva askartelutarvikekauppa.






Hyvää uutta vuotta 2019!
Lankaa puikoissa-blogi jatkaa myös ensi vuonna ahkerasti neuloen ja ommellen, sen lupaan!

maanantai 24. joulukuuta 2018

Joulukalenterisukka 2018

Joulukuun alussa alkoi lähes jo perinteeksi muodostunut Niina Laitisen Joulukalenterisukka KAL, joka tarkoittaa sitä, että joka päivä tulee ohjetta pieni määrä ja jouluun mennessä on sukat valmiina. 

Tässä ovat minun sukkani. 

Näiden sukkien myötä haluan toivottaa rauhallista ja levollista joulua! 

Kiitokset Niinalle ihanasta joulusukkatapahtumasta, jossa sain olla mukana!





keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Tortuntekijän tunnustuksia

Käsityökurssilla opetettiin torttukuvion valmistusta. 

Tein tilkkutyötä ja en tarttunut tähän tehtävään. 

Instagramissa näin upeita töitä ja olihan se pakko kokeilla tehdä torttuja ompelemalla. Lopputulos on mielestäni hieno. Tortuntekijän tunnustus numero 1: Ensimmäisellä kerralla onnistuin ompelemaan tortun korin sivuun ja toisellakin. Kolmas kerta ja onnistuin!
Niksi: Pohja purkuun ja uudelleen.






Tätä pitää harjoitella lisää.
Perästä kuuluu, sanoi tortuntekijä.

tiistai 18. joulukuuta 2018

Säilytyspusseja ja pieni peitto

Ompelua, ompelua!
Pienen peiton sain valmiiksi ja tonttujen mukaan. Siitä tuli kiva! Toivottavasti siitä on saajalleen iloa.

Säilytyspusseja ompelin muutaman ja ne menevät lahjaksi. Säilytyspussien kangas on japanilaista desingkangasta Almandiinilta. Peiton kankaat on Katrin tilkkukaupasta. Peiton täyteenä on luonnonmukainen ja hengittävä bambuvanu. Se on lämpimässä viileä ja viileässä lämmin, eikä hiosta. Tämä on ihan omakohtainen havainto köllötellessäni Suomen muotoisen peiton alla (viime vuotinen suurtyöni), jossa on samaa bambuvanua täytteenä. Ihana tunne on sen peiton alla.

Jouluun on niin vähän aikaa, että tulee vähän kiirettä, mutta ei stressiä. Ai miksi ei? Siksi, kun se on todella turhaa! Ei kannata!

Jos joku stressaa niin suosittelen 10km juoksu-, pyöräily-, kävely- tai hiihtolenkkiä. On muuten hyvä olo sen jälkeen ja jos pulahtaa avannossa välillä niin vielä parempi!

Lenkillä voi sitten laittaa täyden rähinän päälle, sillä ilman ärrää se on vain ähinää.

Stressitöntä joulun aikaa!







torstai 13. joulukuuta 2018

Saisiko olla Sashiko?

Minun ensimmäinen Sashiko-kirjontatyö!
Vähän se on vinoa ompelua ja vähän kireästi on lanka paikoitellen. Monta kertaa tökkäsi neulakin sormeen ja meni monta viikkoa. Eikä siinä vielä kaikki! 

Tilasin innoissani kaksi erilaista Sashiko-pakettia Almandiinista. Tämä ensimmäinen oli helppo, kun oli suoraa ompelua. Seuraavassa on kaarevat kuviot. Mitenkähän se onnistuu?
Ohjeen mukaan tästä tulisi tyyny, ei tule! Kerron salaisuuden, mikä siitä tulee. Se salaisuus on, että en vielä tiedä itsekään.

Kyllä vielä keksin, mikä siitä tulee. Ehkä teen toisenkin kirjonnan valmiiksi ennenkuin teen niistä jotain muuta kuin tyynyn. Tykkään, kun tässä on tummansininen pohja ja liukuvärjätty lanka. Ihan kuin hieman tuikkisivat tähdet tässä kankaassa!





Saisiko olla Sashiko?
Kyllä, kiitos!


maanantai 10. joulukuuta 2018

Syksyiset Sadepäivän sukat

Toinen versio Sadepäivän sukista. Syksyiset Sadepäivän sukat. Näissä sukissa on kiva, kun sienikuvio on kanttarellin värinen ja sen alapuolella on kuin punajuuret. Ohje näihin sukkiin on Parhaat sukat ja lapaset-lehdestä. Lankoina on käytetty 7-veljestä lankoja. Lankoina ovat valkoinen, raitalanka sekä hunajan värinen.





Joulussa on parasta kynttilät, musiikki, leipominen, ruoat ja yhdessäolo läheisten kanssa. 
Kun iloitsee pienistä asioista, voi iloita usein!
Iloa sinullekin jouluvalmisteluihin!

maanantai 3. joulukuuta 2018

Kevätpusu

Tampereen Käsityömessuilta tarttui mukaan Kevätpusu-sukkien ohje ja langat. Monivärinen Polaris-lanka tulee myyntiin vasta keväällä, mutta se oli nyt ennakkoon tarjolla messukävijöille. On kyllä kiva ja helppo ohje neuloa. Sukat juuri minun mieleen. Näiden ohje tulee toivottavasti myöhemmin Novitan lehteen. Erinomainen ohje, joka sopii hyvin aloitteleville neulojille. Olisi hauskaa, jos olisi keväällä pusukursseja, joilla voisi opetella Kevätpusu-sukkien neulomista. Voin tulla opettajaksi!

Pidän myös lukemisesta ja nyt on se vuodenaika, kun on kiva iltaisin lueskella enemmänkin.  Dekkarit on oikein hyvä valinta pimeisiin iltoihin ja joululahjaksi myös.





Kevätpusu-sukkien oheen sopii myös kevätpusu-jumppaohje:

Silmät kiinni, huulet törrölleen ja muiskis.

Siinäpä se tuli kevätpusu keskellä talvea!

Moikka!



tiistai 27. marraskuuta 2018

Nipsukukkaroita

Nipsukukkaroiden ompelu on monivaiheinen, varsinkin jos on kehyksessä tuplalukko. Nämä ovat yksinkertaisella lukolla. Minulla oli yksi ainoa tuplalukko, jonka kadotin tarvikkeiden joukkoon. Muuta etsiessäni löysin kadonneen lukon, mutta niitä on vaan yksi ainoa. Minkälaisen kankaan valitsen siihen?

Tässä on kuitenkin nipsukukkaroita kankailla, jotka ovat Almandiinilta ja Katrin tilkkukaupasta.





Neulovat laamat-kangas on humoristinen!



Näissä on sisus täynnä onnenapiloita!


Tässä  harmaamustassa kankaassa on suosikkikuosini. Tämä on hyvin tuttu näky marraskuisessa maisemassa Suomessa. Ompelin kolme erilaista versiota eri käyttötarkoituksiin. Kaikissa näissä on käytetty oppeja, joita on
olen oppinut Katrin kursseilla Vanajaveden opistolla.

Hyvää alkanutta viikkoa!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kaunista näkyvissä!

Kauneutta on kaikkialla! 
Nämä sukat on neulottu valkoisella 7-veljestä langalla ja vaaleanpunaisella ja -vihreällä Socki-langalla. Näistä tuli aika hempeät. Sukka on Niina Laitisen Joulukalenterisukka 2017. Täytyy sanoa, että minulle tämä on lempiohje, josta tykkään todella paljon! Lapasiin otin kuviot sukkaohjeen kuvioista. Niistä tuli ihan helmilapaset!





"Onnellinen elämä on sydämen tila, sillä lopulta ei kysytä mitä omistit, vaan mitä rakastit."
-Joel Jyrinki-

muista, OLET HELMI!

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Isänpäiväsukat

Niina Laitinen Desings järjesti Isänpäiväsukat-Knit-along-tapahtuman 19.10.-7.11.2018 välisenä aikana. Joka päivä tuli vähän ohjetta lisää. Tässä ovat minun neulomat Isänpäiväsukat. Tein kaksi erilaista versiota. Molemmat on neulottu 7-veljestä langalla. Sukat ovat kokoa 42.









Hyvää Isänpäivää!
Oot rakas!