tiistai 24. syyskuuta 2019

Puuttuva lapanen

Arkistojen aarteita seuraavaksi tai jotain keskeneräistä unohduksen ullakolta. Nyt palataan menneisyyteen 3 vuoden taakse. Täytyisi ihan katsoa päivityksistä siltä ajalta, mistä olen palmikkopipon ohjeen ottanut. 

Tein siskolleni Hile-langasta palmikkopipon ja tämän pipon lanka on mielestäni Kelo (ohje molemmissa pipoissa sama). Kelo-lankaa oli silloin Eurokankaassa myynnissä 3 kerää kympillä. Ihan ohittamaton tarjous minulle! Nyt on samantapaista lankaa myynnissä nimeltään Hygge (Novita). Jos en löydä enää tätä lankaa kotoa, täytyy tehdä puuttuva lapanen Hyggellä (joskus). 

Koska...

Hyvin suunniteltu on yhä kokonaan tekemättä.

Syy: Minulta puuttuu käytöstä toinen käsi, rannemurtuman vuoksi.  Joten toistaiseksi jää lapanen puuttuvaksi. Sinänsä ärsyttävä tilanne, että tekisi mieli nakata lapanen ja kaikki jorpakkoon. Pipon voisi tehdä valmiiksi, laittamalla siihen valmiin tupsun tai siis pyytää apua sen laittamiseen.





Hyvää viikkoa!


maanantai 16. syyskuuta 2019

Lemmenjoki Joulukalenterisukka

Kesäloman aikaansaannoksia taas: 

Nämä ovat Niina Laitisen Joulukalenterisukka2017. Taas kerran yksi ihan suosikkiohjeeni, jota voisin neuloa uudelleen ja uudelleen. Tässä on lankoina valkoinen 7-veljestä ja Socki Lemmenjoki. 

Minun mielestäni nämä sukat on täydelliset! Pitäisiköhän ne laittaa sukkalaatikkoon? Fiuh, sinne meni! 9/12 pari.

Onhan se vähän hassua, että kesällä tein Joulukalenterisukkia, mutta eikös joulu olekin ihan kohta?







Lemmenjoki on varmasti kaunis paikka niinkuin tämä lankakin näissä sukissa. Neulomistauko jatkuu, nyt on tullut uusi villasukkakirja: Hyvän mielen villasukat. Haluaisin niin saada Potpuri-KAL-sukat valmiiksi ja alkaa tekemään sukkia kirjan ohjeilla. Täytyy kuitenkin vielä malttaa, että käden murtuma paranee... jaksanko odottaa? Ensi viikolla voitaisiin kurkistaa, mitä sukkalaatikkoon on kertynyt.



Ihanaa viikkoa!

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Virkattu Rosmo-kissa

Kesälomalla virkkasin tällaisen kissan. Tämä kuuluu niihin tekeleisiin, jota en ajatellut julkaista ollenkaan. Nyt kuitenkin, kun käsi on kipsattu minulla niin saanko esitellä: Rosmo-kissa. 

Hän on hyvin sympaattinen hahmo ja on katsellut ymmärtäväisen oloinen ilme naamallaan. Suunnittelin Rosmon ympärille tarinaa ja seikkailua. Ajattelin tehdä Rosmolle ainakin pipon ja villapaidan. Ne pysyttelevät ainakin toistaiseksi ajatuksen tasolla, odotellen kipsin katoamista. Onneksi virkkasin Rosmolle alunalkaenkin asun niin hänen ei tarvitse palella.



Rosmo-kissa piti kädestä kiinni heti onnettomuuden jälkeen, kun odoteltiin kotona tietoa, onko murtuma vai ruhjevamma. Ikävä, että oli murtuma.




Täällä yritetään toipua ja harmittavinta asiassa on, että se ei tapahdu heti!
Täytyy siis vain odottaa, että aika parantaa haavat ja korjaa luut.

Varovaisesti sitten liikenteessä... minulla on nyt kaksi viikkoa kulunut ilmalennosta ja vielä kolme viikkoa kipsi kädessä pitää viettää.

Hyvää viikkoa kaikille!

maanantai 2. syyskuuta 2019

Väritystehtävä

Neulojan painajainen on, kun ei voi neuloa. Ei tässä tosiaan ole kiirettä mihinkään...

Jouduin viime viikolla polkupyöräonnettomuuteen ja minulta murtui vasemman käden värttinäluu. Oikea käsi kuoriutui iloisesti nahkoistaan asfalttia vasten. Olen kuin bodari, kun kävelen varoessani molempia kipeitä käsiä. Neuloosin sivuoireena värittelin hieman värityskirjaa ja olen myös lueskellut. Vähän surkuttelin kohtaloani, mutta vähitellen tässä toivutaan.

Ensimmäinen viikko on takana kipsikäden kanssa ja neljä edessä. Jos paraneminen on sujunut hyvin voin palata töihin jo keskiviikkona tällä viikolla. Hoidan kaiken yhdellä kädellä! Pää onneksi toimii ja se on pyöräilykypärän ansiota, joka oli kolarin jälkeen roskiskamaa. Kypärä pelasti, ettei käynyt pahemmin.



Kiitokset kaikille minua auttaneille ja tukeneille. 
Olen saanut erittäin hyvää hoitoa Hämeenlinnassa, ensin terveysasemalla ja sitten Kanta-Hämeen keskussairaalassa ensiavussa. 

Kiitokset hyvästä hoidosta ja kaikesta avusta.