lauantai 26. tammikuuta 2019

Mäyräkoira-arigumi

Blogini on Instagramissa. Sen myötä tulee seurailtua käsityöaiheisia tilejä. Näin tämäntapaisen arigumikoiran siellä ja ajattelin kokeilla kuinka onnistun ilman ohjetta tekemään samantapaisen, mutta kuitenkin omannäköisen. Siinäpä se nyt on. Olen tyytyväinen lopputulokseen.




Mäyräkoiralla ei ole häntää, mutta ei se sitä kaipaa, koska hän haaveilee niin kovasti matkasta jonnekin kaukaiseen paikkaan. Jos alkaa hännättömyys häiritä, virkkaan hännän nopsasti. Ja onhan sillä napa!


Kivaa viikkoa!
P.S. Ole niinkuin sinä.

maanantai 21. tammikuuta 2019

Muumifanin vapaapäivä!


Nyt on Muumifanin vapaapäivä, kukaan ei tarvitse minua tänään!


Novita julkaisi muumeista pitäville ohjelehden, jossa on muumiaiheisia neuleohjeita. Neuloosi paheni niin, että ei ollut aikaa odottaa muumilankojen ilmestymistä kauppoihin, vaan alkoi omien lankavarastojen penkominen. Löytyihän sieltä lankoja sukkiin, sillä käytin Nalle-lankaa lievitämään  ihan pahimpia neuloosioireita. Lehdessä oli myös kivoja sitaatteja Tove Janssonin kirjoista. Yksi parhaista oli tämä:

" Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat."
Muumipappa ja meri




Sukan hahmo on Mymmeli. Yksi Mymmeleistä on Pikku Myyn äiti. Hän on luonteeltaan naurava ja onnellinen, kerrotaan Muumien matkassa kirjassa.

Aika kuluu niin nopeaan, kun kivaa on ja tekemistä mieluisaa!
Hauskaa talven jatkoa sinullekin, muista tehdä jotain kivaa, josta tulee iloiseksi!

maanantai 14. tammikuuta 2019

Marjametsän säärystimet

Joulukalenterisukka 2018 knit-along-tapahtuman ohjeella valmistetut säärystimet. Lankoina ovat graffitinharmaa, marjaretki-raitalanka ja puolukkapuuron värinen lanka. Kaikki langat ovat 7 veljestä lankaa. 

Kuvista tuli melko hämäriä, kun oli harmaa päivä ja valoa vähän. Alvi-koira on kuvissa valaisemassa. Kevään edistyessä on luvassa valoisampia kuvia.





Näiden säärystimien värit ovat minulle mieluisia. Monesti työtä aloittaessa miettii värejä. Jos valitsee juuri ne itselle mieluisimmat värit, koska se vaikuttaa todella paljon, kuinka valmistus sujuu. Työ saattaa jopa jäädä keskeneräiseksi, jos värit tai materiaali eivät miellytä. Jos alkuvaiheessa arveluttaa jokin materiaaleissa niin on parempi jättää ne pois työstä, koska se ei vaan onnistu, sen on kokemus osoittanut. 

Tietysti voi haastaa itseään ja valita, mitä vaan, mutta itse olen tarkka, mitä valitsen. Harrastelijana en lähde arveluttaviin ja liian haastaviin kokeiluihin. Kierrätysmateriaalien käyttö tosin kiinnostaa minua todella paljon ja niiden käyttö on haaste, jotta lopputulos on hyvä. Usein se kuitenkin yllättää tekijänkin positiivisesti. Se on kuitenkin selvää, että harrastuksen pitää olla kivaa ja voimauttavaa, sekä täydellinen vastapaino arkityölle. Ja sitähän se onkin!

Kyä näin o!





maanantai 7. tammikuuta 2019

Kalakaverille sukat

Sain haasteen tehdä sukat, jotka ovat saajan lempijuoma aiheiset. Hetken mietittyäni asiaa ja vastatessani, että voin yrittää tehdä sellaiset. Langat tuotiin kotiovelle ja ei muuta kuin olivat tekemistä vaille valmiit. Lanka on Nalle-lankaa ja sukan koko 46. Ihan kuin olisi villahousuja tehnyt, niin pitkät olivat jalkaterän osalta.

Sukat menivät ystävän miehelle, joka oli jossain nähnyt samantyyppiset sukat ja tuumaillut, että kalakaverit tulisivat aika kateelliseksi, jos hänellä olisi tuollaiset villasukat. Sinänsä aika söpö ajatus kalareissusta, jossa vertaillaan kenellä on hienoimmat villasukat. Entäpä se kalasaalis?

Toivotan kalaonnea näissä sukissa ja isoja saaliita! Yksi asia ei ainakaan jää epäselväksi, nimittäin lempijuoma. Se on Gin Long Drink eli lonkero ja sehän on kehitelty 1952 olympialaisiin, jotka pidettiin Helsingissä ja Hämeenlinnassakin. 





En tee toisia samanlaisia, toivottavasti koskaan. Nämä ovat uniikit ja ainutkertaiset, mutta mallia saa ottaa ja tehdä paremmin!

Hyvää alkanutta vuotta sinullehhii!