maanantai 17. kesäkuuta 2019

Ylpeys ja ennakkoluulo

Satumaiset silmukat-kirjasta löytyi ohje nimeltään: Ylpeys ja ennakkoluulo. Miten sitä alkaakin vaivata päätään ja miettimään, miksi sellainen nimi? Nimi ei kuitenkaan sukkaa pahenna. Ohje on todella upea, mutta haasteellinen.

Värjäsin itse sinisävyisen langan eräänä loskaisena maaliskuun päivänä ja välittömästi, kun lanka oli suurinpiirtein kuivaa aloitin sukat. Kuvasin sukan alut, että siinä vaihteessa, kun ei enää huvita jatkaa niiden neulomista, ikäänkuin muistutukseksi, että joskus olin innoissani tästä. Niin kävikin, toisen kantapään kohdalla.









Kesäiset aamut on ihan parhaita, kun on rauhallista ja linnut laulaa. Lähden aamulla koirien kanssa ulos ja monesti poimin kukkia. Se on ihan meditatiivista puuhaa  ja siitä on palkaksi kukkakimppu mukana, kun tullaan kotiin ja kukat ilahduttaa maljakossa vielä monta kertaa. 

Iloa päivääsi sukkien ja kukkien muodossa!
Olisiko tänään hyvä päivä syödä jätskit?

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Yöttömän yön kauneusvihje!

Juhannus eli keskikesän juhla lähestyy. Juhannus on perinteisesti ollut aikaa, jolloin on tehty taikoja mm. laittamalla tyynyn alle 7 erilaista kukkaa ja yöllä on unessa nähnyt tulevan puolisonsa. Sellaiset taiat on jo kokonaan menneen talven lumia, joten loihditaan nyt ihan muita juttuja.

"Pillerin pöllerin tillerin tallerin, tilulilu laa..."
-Noita, Muumilaakson tarinoissa-

Juhannukseen kuuluu myös saunominen ja sen yhteyteen kehittelin hemmottelu vartalo- ja kasvokuorinnan, joka on täysin vegaaninen. Raaka-aineet ovat edulliset helposti hankittavissa apteekista ja ruokakaupasta. Koostumus on minimaalinen ja raaka-aineita on vain 5 erilaista. Tätä tuotetta voi käyttää saunassa kostealle iholle (muista suojata lauteet!) 

Hellävarainen, tehokas ja rentouttava!


Resepti:
8g tummaa kaakaojauhetta
15g vanilliinisokeria
20g kahvijauhoja
65g karkeaa merisuolaa
200g Aqualan-L-emulsiovoidetta (apteekista)

Punnitse raaka-aineet pienemmästä isompaan ja sekoita jokaisen lisäyksen jälkeen. Lopuksi lisää Aqualan-L- voide pienissä erissä sekoittaen. Pakkaa kannelliseen purkkiin ja käytä 2 viikon kuluessa.



Kuorintatuottetta suositellaan käytettäväksi kerran viikossa, jonka jälkeen iho on vastaanottavainen ihoa hoitaville voiteille, kysy apteekista, mitä hoitavia vartalotuotteita on tarjolla, koska hyviä tuotteita on paljon! 

Rentouttavaa juhannusta kauneus- ja hemmotteluhoitojen parissa!


tiistai 4. kesäkuuta 2019

SullaVikat Pätkis KAL

Mia Sumell Kokkolasta järjesti blogissaan SullaVikat, knit-along-tapahtuman nimeltään Pätkikset. Ohje oli ohuemmille langoille, sekä pystyi myös käyttämään jämälankoja. Minulla oli varastoissani enimmäkseen paksumpaa 7-veljestä lankaa ja runsaasti näitä itsevärjätyn langan jämiä. Lähdin mukaan tapahtumaan niillä materiaaleilla, mitä nyt sattui olemaan jo olemassa. Toivottavasti se ei haittaa.

Sitten mennään!

27.5.2019



 28.5.2019


29.5.2019


 
30.5.2019


31.5.2019


1.6.2019


2.6.2019


Tässä kohtaa jätin muutaman päivän väliin. Olin taas jäänyt jälkeen päivien tehtävistä, joten se sopi paremmin kuin hyvin. 

SullaVikat myös myy ohjeita mielettömän upeisiin Miian suunnittelemiin villasukkiin. Ai, että jos olisi aikaa enemmän neulomiseen, olisin hankkinut jo kaikki ohjeet! Ne ovat mahtavia! Toivottavasti myös Miialta tulisi kirja, kun pidän kovasti käsityökirjojen selailusta, vaikka en tekisikään ohjeilla neuleita.

Palaan myöhemmin, kun kantapää ja teräosakin on tehtynä. Monenlaista tekemistä on juuri nyt, niinkuin pihatyöt ja muut ajankohtaiset projektit. Kesä on kuitenkin tullut ja on valoisat illat ja yöt. 

Hyvää viikkoa!



maanantai 3. kesäkuuta 2019

Äitienpäiväsukat 2019 (lyhyt versio)

Äitienpäiväsukka KAL-tapatumassa oli myös vaihtoehtona lyhytvartiset sukat. Neuloin nämä lomareissulta ostetusta langasta. Välillä ohje oli minullekin vaikea niin pidin näitä harjoitteluversiona ja neuloin ohjeen ensin näihin. Langassa ei myöskään ole lainkaan villaa, joten materiaali on hyvin pehmeä. Sukan kuvio on melkoista kiemuraa eli langan nostelua ja silmukoiden kääntelyä eteen ja taakse oli runsaasti. Onnistui kumminkin!





Katsopas, ketkä tulivat katsomaan sukkia? 
Terveisiä kaikille ja hyvää kesän alkua!