sunnuntai 29. elokuuta 2021

Kangasvaraston aarteita

 Joku on taas säästänyt kankaita, mutta nyt sieltä käytettiin materiaaleja muutamiin juttuihin. Ompelin vetoketjullisen säilytyspussin ja pienen kassin. Kankaat olen jo kauan  sitten ostanut Almandiinista, joka myy aivan ihania japanilaisia kankaita. 





Aika kivat tuli. 
Hyvää elokuun viimeistä sunnuntaita!

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Juhannustapahtuma

 Ennen Juhannusta neulottiin Anni Juutiknitsin järjestämässä knit-along-tapahtumassa Juhannussukat. Osallistuin ensimmäisen kerran hänen järjestämään tapahtumaan. Nyt ei tiennyt yhtään, millaiset sukat mahtaa tulla. Niistä tuli kauniit sukat, joissa on taustalla raitaa ja raitojen lomassa on kirjoneuletta. Se tuo hieman haastetta neulomiseen, mutta ei ole liian vaativa.

 Huomasin, että myös Anni Juutiknitsillä on tosi hienoja ohjeita villasukkiin. Syksyn aikana olisi kiva neuloa mm. Muistoja mummolasta- ja Tuulen värit-sukat. 

Tämä ohje sopi hyvin jämälankojen käyttöön. Laitoin sukan kärkiin alpakkalankaa ja ihanan lämpimän ja pehmiosen tuntuinen tuli siitä varpaille.





Nyt syksyn lähestyessä alkaa jo villasukat olla tarpeellisia.

Hyvää viikon jatkoa! Heippa hei!

perjantai 13. elokuuta 2021

Lomafiilis

 Lomalla viimeinkin...


Uudet villasukat alussa. Ihan kuin näin syksyllä arki alkaa rullata koulujen alkaessa. Olisi niin helppoa, jos ei olisi koronaa ja huolta taas siitä tuleeko sulkuja yms. harmia. Toivottavasti syksy sujuisi kutakuinkin hyvin.

Jo ennen loman alkua kokeilin ommella tossuja, joiden kaavat löytyivät Eurokankaan nettisivuilta. Niistä tuli melko huvittavat. Possutossut. 

Esitellessäni tossuja muille, saatiin monet makeat naurut. Tossuihin tuli pohja ja kanttaus farkkukankaasta, muutoin käytin puuvillakankaita. Pehmusteeksi pohjaan laitoin bambuvanua ja patalappuhuopaa. Se juuri huvitti kaikkia, kun possutossuilla saa ruuatkin tarvittaessa uunista pois. Ne kuulema näyttääkin ihan patalapuilta. Voihan niitä käyttää patalappuina, jos ei possutossuissa halua kulkea.

Parempi possutossun alla kuin taivasalla, vai oliko se toisinpäin?





Kivaa elokuuta!


torstai 5. elokuuta 2021

Ristipistotaulut päätyivät kassiin

 Kolme ristipistotaulua olivat jääneet kaapin perukoille, eikä niille tuntunut löytyvän sopivaa paikkaa kodista. Keksin, että ompelen taulut kangaskasseihin koristeeksi niin sain ne mukavasti esiin ja käyttöön. Kangasvarastoistani löytyi ihan sopivia kankaita, eikä tarvinnut ostaa mitään.








Hei, mukavaa elokuuta!