Tässä on ihan ensimmäinen virkkaustyöni, jonka olen 13-vuotiaana virkannut käsityötunnilla koulussa. Sen jälkeen ei ole tullut virkattua reunapitsiä pyyhkeeseen.
Ohje oli sen aikaisesta koulun käsityökirjasta, jota ei saanut viedä kotiin, mutta muistin sen nopeasti ulkoa niin virkkasin kotona ilman ohjetta pitsireunaa. Ohje olisi myös jatkunut, mutta en halunnut tehdä röyhelöistä pitsiä niin lopetin tähän. Opettajan mielestä työ jäi kesken, eikä sen vuoksi voinut saada kiitettävää numeroa. Numerosta ei niin väliä, kun itse olen tyytyväinen näin. Edelleen pyyhe on käytössä ja on palvellut hyvin vuosia. Nyt vasta aloin ajatella, että raaskiiko sitä enää käyttää!
Koulun käsityöopetuksesta on kiittäminen, että osaan neuloa ja ommella, koska kotona ei harrastettu lainkaan mitään niistä. Vanhemmat tykkäsivät laittaa pihaa, marjastivat ja äiti leipoi kaikkea ja kaikille. Mummo neuloi aina villasukat koko suvulle. Yläasteelaisena neuloin omatoimisesti joka talvi villapaidan, jota inhosin, kun sain sen valmiiksi. Onneksi pikkusisko tykkäsi neulomistani villapaidoista ja käytti niitä ahkerasti. Pienellä paikkakunnalla ei ollut oikein mitään tekemistä tai mitään, mitä olisi voinut harrastaa, kuin mitä nyt itse keksi tekemistä. Minä enimmäkseen neuloin, luin, piirtelin, kirjoitin ja leikin koiran kanssa sekä kävin koulussa.
Olipa kiva muistella menneitä.
Hyvää lauantain jatkoa!
