maanantai 23. toukokuuta 2022

Pöllösukat

 Sinussa on voimaa, pystyt mihin vain!

Pöllösukat on neulottu Hyvän mielen villasukat lapsille-kirjan mukaan. Kirja on siitä ihana, että sukkien saajalle laitetaan tsemppiviesti, joka kannustaa.  Sellaistahan jokainen tarvitsee. 

 Sukat on suunnitellut Mia Sumell. Käytin sukkaan enemmäkseen lankoja, joita löytyi lankavaraston jämistä.





Hyvää kevättä vaan kaikille!

lauantai 14. toukokuuta 2022

Äitienpäiväsukat 2022

 Niina Laitinen järjesti tänäkin vuonna yhteisneulontatapahtuman, jossa neulotaan pitkävartiset villasukat äitienpäiväksi. 

Tapahtuma alkoi 20.4.2022. ja päättyi 4.5.2022

Olen kuvannut melkein jokaisen päivän pätkän erikseen. Päivämäärä on aina kuvan yläpuolella. Lopussa kiirehdin koko sukan valmiiksi, eihän se varmaan haittaa.

20.4.


21.4.


22.4.


23.4.


24.4.

25.4.


26.4.

27.4.

28.4.


Kiitos Niina tästä tapahtumasta!




Voi olla äiti kaikille maailman lapsille, vaikka ei olisi synnyttänyt yhtäkään. 
Voi olla äiti jokaiselle ohikulkevalle, vaikka omia olisi jo syli täynnä. 
Voi olla äiti ja levittää lämmin ajatus peitoksi niiden päälle, joita ei pienenä iltaisin peitelty.  
Voi olla äiti ja tulla ylimääräiseksi silitykseksi jo silitetyille. 
Voi olla äiti ilman määrityksiä, ehtoja ja biologiaa, mutta koskaan ei ilman sydäntä. 







tiistai 10. toukokuuta 2022

Tilkkutyynyjä

 Kurssit meni minun osaltani hieman mönkään loppuvuodesta ja koko kevät. Oli flunssaa, koronaa ja muuta terveydellistä harmia, jonka vuoksi oli paljon poissaoloja. 

Pari tyynynpäällistä kuitenkin valmistui kaikesta huolimatta. Tämä oli nimeltään kalanruotokuvio ja se oli aika simppeli toteuttaa.  Alku oli hieman haastava, mutta sen jälkeen tehtiin parilla eri tekniikalla. Käytin todella paljon minulla jo valmiina olleita kankaita. 

Lopputulos on ihan hyvä. 


Joku olikin kuvaamista aloittaessani, sitä mieltä, että hän on nyt pääosassa tässä. Voi että, hän on niin rakas minulle. Täytyi siinä hetkessä unohtaa kuvaukset ja keskittyä vaan rapsutuksiin ja silityksiin. Voihan siitä takaa vähän sitä tyynyä nähdä. 






Tätä kalanruotokuviota olenkin huomannut parketeissa ja laatoissa. Sellaiseen on vaan tullut kiinnitettyä enemmän huomiota. 

Kivaa viikkoa sinulle, muistahan silitellä ja rapsutella sitä kaikkein rakkainta.


sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Juhlatuulella-KAL-sukat

 Novita järjesti knitalong-tapahtuman nimeltään Juhlatuulella-sukat. Sukkaan käytettiin Kajastus-lankaa ja Nalle-lankoja. Sukkaboksista minulla oli vähän Kajastus-lankaa, että pääsin alkuun hyvin sillä. Nalle-lankoja löytyi varastoistani ja ne oli niitä loputtomasti riittäviä itsevärjättyjä. Joku ilmeisesti on pahemman kerran villiintynyt yhdellä värjäyskurssilla. 



Muutin hieman sukan kärkikuvioita, koska ohjeen mukaisesti tehtynä olisi tullut liian isot. Jätin myös lisäksi tulevat tupsut ynnä muut krumeluurit toteuttamatta ihan vaan laiskuuttani. 
Hyvää vappua kaikille!