maanantai 30. marraskuuta 2020

Muistoja menneestä-projekti

 Tässä on jo jonkin aikaa askarreltu Muistoja menneestä-peiton parissa. Tämä oli Sisko Sälpäkiven järjestämä knit-along-tapahtuma ja ohjeet siihen löytyy Novitaknits-sivustolta. Peitossa on neljä eri väriä. Olen valinnut vähän eri värit kuin ohjeessa. Peittoon tulee 7 erilaista palaa ja paloja yhteensä 35. Lankana on Isoveli-lanka.

Jäljessä tullaan, mutta palat ovat yhtä vaille valmiina. Olen myös aloittanut palojen yhteen liittämisen. Siinä kasaamisessa tulee lämmin, kun samalla on siinä peiton alla.  





Letti-pala on minun suosikki.
Tästä lisää joskus myöhemmin, mutta sitä ennen pari muuta juttua.
Hei hei!

maanantai 23. marraskuuta 2020

Joulukalenterisukka

 Novitan Joulukalenterisukka 2020 tässä alkuvaiheessa. Pari pätkää ohjeesta on melkein tehty. Valitsin kuvioväriksi vaaleanpunaisen, vaikka se olisi ohjeen mukaan oranssinruskea, kun on piparikakkusukka kyseessä. Sukat on suunnitellut Sisko Sälpäkivi Novitalta. Toivottavasti tämä ei ole nyt ihan pieleen mennyt yritelmä, mutta vahva todiste, että on yritetty.




Sukkarikasta talven odotusta kaikille!

maanantai 16. marraskuuta 2020

Kehäkukkalapaset

 Lapaset reppuun ja ulos! Nämä lapaset valmistuivat knit-along-tapahtumassa, jonka järjesti Niina Laitinen ja Taito Pohjanmaa. Otin ohjeen talteen ja tässä on minun Kehäkukkalapaset.

Kohta alkaa monia knit-along-tapahtuman, joihin voi osallistua. Jokaiselle neulomisintoiselle löytyy varmasti omansa. Niihin osallistun kiitollisena siitä, että joku näkee vaivaa järjestää muille jotain näin kivaa.

Sitten, kun työ on valmiina voi tehdä retken ja kuvata lopputuloksen. Siinä on hyvänolon ainekset jo aika hyvin kasassa.

Mistä sinä saat hyvänolon ja -mielen?








Hyvää viikkoa sinulle!

maanantai 9. marraskuuta 2020

Isänpäiväsukat 2020

 Niina Laitisen järjestämässä knit-along-tapahtumassa neulottiin sukat isänpäiväksi, jota vietetään Suomessa marraskuun toisena sunnuntaina. Meidän isällä on vain niin paljon villasukkia, että nämä sukat menevät lähipiiriin tärkeille isille. Sukat ovat 7-veljestä langoista tehdyt. Valkoiselle pohjalle neulotuissa sukissa on käytetty itsevärjättyä lankaa. 

Kiitos ihana Niina kivasta tapahtumasta! Niistä on ollut valtavasti iloa sekä minulle, että villasukan kuluttajille.








Hyvää isänpäivää kaikille!
Kaikkia, jotka huolehtivat muista, pitääkin juhlia sankareina.



maanantai 2. marraskuuta 2020

Kalkkimaalausta ja unisieppari

 Tein superhelpon unisiepparin kirjontakehyksestä, pitsiliinasta, puuvillalangasta ja höyhenistä, joita linnut ovat jättäneet ulos unisiepparin valmistusta varten. Tämä unisieppari on ollut toimiva.


Kesällä kokeilin kalkkimaalausta vanhaan lipastoon ja siitä tuli aika hieno. Kalkkimaalit on helppoja käsitellä, eivät haise miltään ja parasta on, ettei tarvitse hioa pintaa, jonka maalaa, riittää hyvä puhdistaminen. Talveksi minulla on yksi purkki kalkkimaalia ja pari huonekalua, jotka ajattelin käsitellä. Se odottaa vaan, että inspiraatio iskee! 





Mitäs projekteja sulla on menossa?
Näinä aikoina, kun ollaan paljon vapaa-aikana kotona niin täytyy, jotain puuhaa olla ja viihtyvyys paranee samalla. 

Tosin tuntuu, että kalenteri on tehtävien asioiden suhteen täynnä ainakin vuoden vaiheeseen saakka. Toivottavasti joulun aikaan olisi pari päivää vapaata.
Kivaa viikkoa sinulle!