maanantai 29. lokakuuta 2018

Piilota karkit!

Ompelukurssilla harjoiteltiin vetoketjun kesytystä siten, että ommeltiin vain vetoketjun toinen puoli kankaaseen. Siitä muodostui hienoja pusseja, jotka sopivat hyvin, vaikka karkkien piilopaikaksi. Valitsin kankaaksi ulkopuolelle Almandiini-kangaskaupan hulavannetta pyörittävän karhukankaan ja sisäpuolelle Fazerin sinisestä suklaasta muistuttava kankaan. Ihan vaan muistutuksena itselleni, että herkut ja liikunta pysyy tasapainossa.





Nam! Suklaa on ihan parasta herkkua! 

Toinen pussi on ommeltu yhdestä harjoitustilkusta. Tästä tuli pussi esimerkiksi kynille.

 Ja viimeisessä kuvassa on matkatuliaiset. 

Lisäksi tilasin Almandiinistä kaksi pakettia japanilaista Sashiko-kirjontaa. Niistä lisää ensi tai seuraavalla viikolla. Minulla on hyvin paljon haastetta niissä, koska tässä tekniikassa ommellaan käsin ja se ei oikein onnistu minulta. Olen päässyt hyvään alkuun verinäytteen ottamisessa sormenpäästä. Suurin tavoite on kesyttää neula ja lanka tässä lähiaikoina...






Kohta jo marraskuu, hyvää oloa ja iloa sinnekin!

maanantai 22. lokakuuta 2018

Kehyskukkarot kokoontuvat yhteen

Kehyskukkaroita on ommeltu ihan urakalla. Nämä on helppoa leikata, ommella ja liimata sarjatyönä. Käytin kukkaroden koristeluun vanhaa pitsiliinaa, jonka kesällä ostin kierrätysmyymälästä. Siitä liinasta riitti moneen juttuun koristetta. Kukkaroiden kankaat on suurimmaksi osaksi Tilkkukaupasta (löytyy myös nettikauppa), joka on hämeenlinnalainen yritys. Jäätelö- ja jalkapallokangas on Almandiinista.







Meidän perheellä oli mahtava lomareissu Espanjassa viime viikolla. Ihana loma, ystävät, sukulaiset ja uudet tutut samassa paketissa. Syntymäpäiväjuhlat vietettiin myös ja yksi tämän jalkapalloilevan urheilijan lahjoista oli tämä alla oleva säilytyspussi. Kangas oli hyvin sopiva aiheeseen. Oli myös mieluinen saajalleen ja Suomi-karkit myös! 

Lomassa mielestäni parasta, kun voi jättää työt taakseen ja harrastuksetkin jäi tauolle. En neulo lennolla, enkä altaalla, en missään, kun lomailen. Keskityin vaan lepoon, oleiluun, seurusteluun ja nauttimaan kaikesta. Oltiin rannalla, shoppailemassa, uima-altaalla, pyöräilemässä ja kävelemässä. Aurinko paistoi suurimman osan ajasta. Suljin rannalla silmäni ja ajattelin, että talven pimeydessä muistan tämän lämmön ja valon. Arki on jo alkanut, mutta onneksi sen voi välillä unohtaa.

Muista unohtaa!



Aurinkoista loppukuuta!



tiistai 16. lokakuuta 2018

Kesälomakassi

Kesälomalla ihmisellä on aikaa harrastaa...
Ja niin tuli harrastettua kesällä enimmäkseen liikuntaa vedessä, koska oli niin kuuma kesä. Näitä laukkuja ja pusseja aloin tekemään lomalla ulkona ja suunnittelu tuli siinä tehdessä. Aalto- ja jäätelökuvioinen kangas on Almandiinista. Se on ihana kangaskauppa, jossa myydään japanilaisia kankaita. Muut kankaat ovat vanhoista farkuista. Laitoin jäätelölaukun pohjaan nipistykset ulkopuolelle ja napin koristeeksi. 


 Tein myös jättikehyskukkaron. Tässä on myös kierrätysideana vanhat farkut. Farkussa oli reikä niin paikkasin sen heksagonkukalla ja kirjonnalla siihen ympärille. Käsinompelu ei ole minulle helppoa ja se on suuri saavutus, että sain noin paljon kirjailtua. Laukkujen ja pussien sisuksiin käytän paljon kierrätystekstiilejä. Vanhoja lakanoita, verhoja ja oikeastaan mitä vaan.





Tässä ovat kaikki tällä kertaa. 
Näiden parissa kesä meni mukavasti ja oli paljon kaikkea muutakin!
Hyvää viikkoa!

tiistai 9. lokakuuta 2018

Aina pitää jotain yrittää...

Pikakolmio harjoitus!

Ei aina huvita, eikä innosta...mutta tässä on tällainen kangas ja tässä tällainen. Nämä kävisi hyvin yhteen...
Tässä on ohje.

Näin alkoi eräs vapaapäivä...kun ei ollut ihan selkeää kuvaa, mitä haluan ja kannattaako edes yrittää? Ei kai tässä voi pahasti epäonnistua! Taidan silti yrittää...

Sitten vaan tekemään ohjeen mukaan. Siinä tehdessä alkoi innostus kasvaa...tästähän tulee kiva! Kangasta jäi jäljelle ja siitä kasasin vielä säilytyspussin, johon mahtuu pokkareita... enkä edes mitoittanut sitä siihen tarkoitukseen.

Säilytyspussin pitsikoriste on pala virkatusta liinasta, jonka ostin kierrätyskaupasta kesälomareissulla ja sisus on Tekstiilit kiertoon-tapahtumasta. Siellä oli alue, josta sai ottaa mukaansa jotain, jos on tarvetta. Otin sieltä retrotyynyliinan, jonka olen aikeissa käyttää kokonaan uusiksi. Se kangas saattaa vilahdella töissäni myöhemminkin. 

Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina!
Tästä harjoituksesta tulee pieni torkkupeitto ihanalle pienelle tärkeälle ihmiselle. Hän on pieni peittomies, jolla on kuulema aina peitot lattialla. 

Meissä taitaa olla paljon samaa... ja jatketaanpa harjoituksia!







tiistai 2. lokakuuta 2018

Tähdellistä asiaa!

Nyt on tähdellistä asiaa!

 Aloitettiin opiston opiskelijoiden kanssa tekemään uutta peittoa, jossa harjoitellaan eri tekniikoita. Eikä tiedä, mikä on lopputulos! Opettaja vielä sanoi, että kaikki palat saa tehdä haluamillaan väreillä ja koolla. Yksikään peitto ei tule näyttämään samalta. Olemme niin innoissamme tästä, että varaamme jo opistolta tilaa, minne laitamme valmiit peitot näytille keväällä.

Tässä ovat ensimmäiset palat. 




Seuraavaksi hassuttelin kuvankäsittelyllä eli samasta palasta on monta kuvaa.





Monenlaista projektia näyttää kehittyvän tässä syksyn mittaan ja liikunta on yksi, joka vähenee, kun tulee pimeää illalla aikaisemmin ja huonommat säät. Liikkumisen aikaa on pidennettevä, jos pääsee harvemmin lenkille. Tästä johtuen viime sunnuntain kävelylenkkini olikin 28 kilometriä ja lopussa tuntui vähän jaloissa. Siinä tilanteessa, kun oli vielä 6 kilometriä matkaa jäljellä, eikä olisi jaksanut enää kävellä, niin parasta mitä voi silloin tehdä on juosta. Juoksu rasittaa eri lihaksia ja on nopeammin perillä.

Tämän viikon elämänohje:
"Jos et jaksa kävellä, juokse!"

Tähtien tuiketta syysiltoihin ja lämmin peitto ympärille, kun on aikaa levätä!