sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Marimekko-sukkaohje

Nämä sukat on ihanaa väriterapiaa! 

Tällä ohjeella neulottuja sukkia EI saa neuloa myyntiin, ainoastaan omaan käyttöön, lahjaksi ja hyväntekeväisyyteen. Toivon myös, että jos julkaiset kuvia tekemästäsi työstä tällä ohjeella, että ystävällisesti mainitset, mistä olet inspiraation saanut. 

En tee ohjeita työkseni, joten ohje on amatööritasoinen. En myöskään osaa neuvoa, jos teet eri silmukkamäärillä tai puikoilla. En tavoittele, enkä ansaitse blogillani lisätuloja tms. vaan se on toteutettu harrastuspohjalta ja toimii päiväkirjana tekemistäni käsitöistä. Olen iloinen, että olet löytänyt tänne, toivottavasti saat ideoita ja mukavaa ajanvietettä.

Tarvikkeet: Novitan 7veljestä valkoinen, musta, harmaa (sävyn voi valita oman mielen mukaan), pinkkiä tai keltaista.
Puikot: 3,5 tai käsialan mukaan
Neuloosioire: saattaa helpottaa hetkellisesti
Sukan koko: n.38-39

Aloitus valkoisella Novitan 7veljestä langalla. Luodaan 12 silmukkaa 4:lle puikolle (yht. 48s) ja neulotaan 10 kerrosta 2o,2n joustinneulletta. Sitten neulottaan 1krs kaikki silmukat oikein ja lisätään tasaisesti 2s/puikko (yht.56s) ja neulotaan toinen krs valkoisella. Sitten aloitetaan kirjoneule kuvan mukaan ylhäältä alaspäin.
Kun kirjoneule on valmis neulotaan 1krs valkoisella ja seuraavalla kerroksella kavennetaan 2o yhteen 2s/puikko. Kaikilla 4:llä puikolla on nyt 12s. Neulo 2o, 2n joustinneuletta 10krs:sta. Kantatilkku tehdään puikoille I ja IV yht.24s. Neulo I puikon silmukat oikein IV puikolle. Käännä työ ja nosta 1.silmukka neulomatta ja neulo kaikki s:t nurin. Käännä työ ja *nosta 1.s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* koko loppu kerros ja toista näitä kahta kerrosta 10 kertaa, kunnes kantatilkun korkeus on 24krs:ta.
Kantapohjan kavennus: Jatka samaa vahvennettua neulosta. Neulo työn oikeasta reunasta, kunnes on 9s jäljellä nosta 1s neulomatta, neulo seuraava s oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun silmukan yli. Käännä työ ja ensimmäinen s neulomatta ja neulo 6s nurin ja neulo 2s nurin yhteen jatka näin kavennuksia, kunnes on vain 8s keskellä jäljellä. Poimi siitten kantatilkun molemmilta sivuilta silmukat 12s/sivu puikoille + jaa kantapohjan silmukat molemmille puikoille. Silmukoita on nyt I ja IV puikoilla 16s ja odottamassa olleilla puikoilla on 12s.

Neulo 1 krs valkoisella ja aloita sitten kiilakavennukset. Tee kavennukset joka kerroksella 4 kertaa. Neulo I puikon lopussa 2s oikein yhteen ja IV puikon alussa ensimmäinen s neulomatta ja seuraava s neulotaan ja neulomatta jätetty silmukka vedetään neulotun yli. Sitten, kun kaikilla puikoilla on 12s aloitetaan kirjoneulekuvio samalla tavalla kuin varressa. 

Kirjoneulekuvion jälkeen neulotaan vielä 2krs:ta valkoisella ja aloitetaan kärkikavennukset siten, että neulotaan *4s oikein ja 2s oikein yhteen* toista *_* koko loppukerros, neulo 4 väli krs:ta ja toista kavennuskerros *3s oikein ja 2s oikein yhteen* toista *-* koko loppukerros ja tee 3välikrs:ta, jatka näin  vähentäen aina niin kauan kunnes on jäljellä 8s ja neulo vielä loput s:t. 2 o yhteen ja vedä lanka silmukoiden läpi. 

Tee toinen sukka! 

Vinkki! Teen aina sukka- ja lapaspareja yhtäaikaa niin parit valmistuu samanaikaisesti...ei tule niin paljon ns. "yksinäisiä" sukkia&lapasia. 

Neulomisen iloa kaikille!


Ohjeen käyttö sallittu vain omaan käyttöön, kaupallinen käyttö kielletty!

11 kommenttia:

  1. Kivat sukat! Tervetuloa bloggaajien joukkoon. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tämä on vielä opettelua, mutta tekemällä oppii joka päivä jotain uutta.

    VastaaPoista
  3. Minä tulen aina pari vuotta myöhässä ja ensimmäiset ovat vasta tulossa.
    Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentistasi. Malli on ajaton, joten ei haittaa yhtään, vaikka nyt toteuttaa ohjeen. Pieni virhe ohjeeseen on livahtanut...kantapään jälkeen 4 kavennuksen jälkeen silmukoita pitää olla puikoilla 12+12+12+13=49s niin on sopiva määrä kuviota varten. Kukaan ei ole tästä maininnut, huomasin itse. Pahoittelut! Hyviä neulontahetkiä kaikille!

      Poista
  4. Hei, kiitos kivasta ohjeesta. Teen nyt ekaa kertaa sukkaa ohjeella. Eikö teräosassa pitäisi myös olla silmukoita 56 kuten varressa? T. Tanjaw

    VastaaPoista
  5. Hei Tanja, ohjeessa on teräosassa 48s ihan tarkoituksella, mutta jos haluaa leveämmän teräosan kannattaa lisätä silmukkamäärä 56s:aan. Mukavaa neuloositerapia hetkeä ja kiitokset kommentistasi. Neuloositerveisin: Kati

    VastaaPoista
  6. Kiitti vastauksesta. Miten kuvio onnistuu 48 silmukalla? Tanjaw

    VastaaPoista
  7. Hetkinen seis! Siitä on muutama vuosi, kun olen tehnyt tämän ohjeen...mutta pahoitteluni epäjohdonmukaisuudestani, kokeile tehdä 49s:lla, toivotaan, että sujuu paremmin, kun kuvio on 7:llä jaollinen. En suunnittele tai pidä tätä blogia työkseni, vaan harrastamisen ilosta, ehkä keksit vastauksen ennenkuin edes ehdin vastata.

    VastaaPoista
  8. Itse tein jalkaterän 56 silmukalla koska kuviota oli mielestäni hankala tehdä vähemmällä määrällä .mielestäni sukasta tuli silti aivan sopiva eikä ollut yhtään liian iso 38 kokoiseen jalkaan.Kiitos ohjeesta! Näitä tulen tekemään joululahjaksikin...

    VastaaPoista
  9. seija t täytyy kokeilla
    . jos osais

    VastaaPoista