keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Muistoja mummolasta-sukat

 Loppukesällä olin mökillä itsekseni ja minulla oli jotain kiireessä mukaan napattuja lankoja ja ihan hirveä kasa ohjeita. Aikani asiaa mietittyäni aloitin Anniina Juutin suunnittelemat Muistoja mummolasta-sukat. 

Oli ihanaa olla mökillä kaikessa rauhassa ja miettiä, kuinka neuloisin sukat. Tällaiset niistä tuli.






Minun muistoni mummolasta ovat rakkaita ja lämpimiä. Kesät olivat lämpimiä. Mummolla oli kasvimaa, jossa oli porkkanaa kasvamassa. Ukki oli rakentanut kasvihuoneen, jossa kasvoi tomaatteja. Ukilla oli myös perunapelto, jossa kasvoi talven varalle ruokaa. Talvella ukki teki hiihtoladun lapsille perunapellolle. Ukki rakenteli myös saunamökkejä ja niiden tyhjä lämpöeristepussi täytettiin sahajauholla. Ukki laittoi vielä narun kiinni ja veti meitä lapsenlapsia perässä. 

Metsässä tehtiin myös seikkailuretkiä. Muistan, että kerran mentiin autiolle metsämökille ukin opastamana ja siellä oli maassa hirven pääkallo. Silloin meitä lapsia alkoi vähän pelottaa se pääkallo, ehkä vähän itkettiinkin sen kohtaloa. Ei oltu siellä pitkään, vaan mentiin mummon luokse syömään pullaa.

Kaikessa oli mukana lämpö, rakkaus ja hyväksyntä. Mummon ja ukin luona sai olla juuri sellaisena kuin oli. Ne olivat arvokkaita hetkiä, jotka eivät koskaan palaa. Muistoissa voi palata mummon ja ukin hellään huolenpitoon.

Millaisia muistoja sinulla on?

Hyvää lokakuun loppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti