maanantai 29. kesäkuuta 2020

Vihreät palmikkosukat

Nämä sukat on neulottu Novitan kevään vihreällä uutuuslangalla ja malli on Niina Laitisen sukkakirjasta. Sukkien nimi on Jotain niin oikeaa. Todella kaunis malli. Palmikkoneule pääsee parhaiten oikeuksiinsa yksivärisellä langalla neulottuna.
 




Muistatteko, kun koulussa piti kesäisin kerätä kasveja ja kuivata niitä kirjojen välissä. Nyt koululaiset ottavat kuvan löytämästään kasvista. Aika hyvä juttu tämä, että jätetään kasvit rauhaan. Fiilistellessäni kasvioppia hankin Hemulin kasvio-kirjan. 

Suosikkikasvini tästä kirjasta on Poimulehti. Kirjassa kerrotaan, kuinka Poimulehden kuppiin kertyy yön aikana nestettä, joka ei ole kastetta, vaan kasvista erittynyttä parkkihappoa. Tästä ovat alkemistit aikoneet keskiajalla valmistaa kultaa. Nestepisaran on myös arveltu olevan ikuisen nuoruuden lähde. Kasvin tieteellinen nimi on ilmeisesti tästä johtuen Alchemilla.

Olen joskus pienen Poimunlehden alun siirtänyt tienvierustalta kukkapenkiin. Siinä se onkin melko isoksi jo kasvanut. Nuoruuden lähde on siis lähempänä kuin on osannut aavistaa.

Kasvien maailma on todella kiehtova.

Hyvää kesän jatkoa, jatkan kasvien tutkimista Hemulin avulla tietenkin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti