sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Käsityömessuilla on käyty!

Satuttiin sopivasti olemaan Helsingissä, kun oli Wanhassa Satamassa käsityömessut. Todella kiva paikka messuille ja tuli vähän hankittua materiaaleja. 

Maksan siis kaikki hankinnat itse ja toimin ilman sponsoreita. Harrastuspohjalta pidän myös tätä blogia, joten kaikki suosittelut ovat oman mielen mukaisia, ei maksettuja. Anteeksi nyt, tällainen "välisaarna", mutta ei jää epäselväksi.


Almandiinin japanilaisia kankaita. Ihania!





Uusi tuttavuus Kankainen, joka toimii popuppina siellä täällä ja kivijalkakauppana Forssassa. Ajattelin huppareita ommella kevääksi. On sitten kaikki katit mukana kissahupparissa. Todella paljon oli kivoja kuoseja, olisi halunnut, vaikka ne kaikki, mutta ei niin montaa hupparia tarvitse olla.




 Hauskat kyltit löytyi myös. Olikohan se meemi.fi? Nyt ei ihan eksaktia tietoa ole vaan muistinvaraista tietoa. 


Virkkuukoukkusella on myös hauskoja tuotteita. Yksi kehyskukkaron teksti oli mieleenpainuva: "Aina, kun puhelin soi, pelkään, että joku soittaa!"

Kävin myös Niina Laitisen pisteellä. Minulla on kaikki kolme hänen julkaisemiaan villasukkakirjoja. Harmi, etten älynnyt ottaa niitä mukaan niin olisin saanut niihin neuletaiteilijan signeerauksen. Seuraavilla messuilla sitten! Huipputyyppi on kyllä Niina. 

Katrin Tilkkukaupalla kävin myös, kaikkea erilaista ja kaunista laaja valikoima löytyy myös sieltä.

Kivaa maaliskuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti