sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Isänpäiväsukat 2019

Niina Laitinen järjesti Isänpäivä-villasukat knit-along-tapahtuman Facebookissa. Tapahtuma alkoi lokakuun lopulla ja päättyi marraskuussa samalla viikolla, kun vietetään isänpäivää. Sukkiin tuli ohjetta pitkä- ja lyhytvartisena, sekä kolmessa eri koossa. 

Täytyy sanoa, että kyllä meitä neulojia hemmotellaan, kun on niin monta erilaista versiota suunniteltu valmiiksi. Niina on ihana suunnittelija. Isot kiitokset hänelle!

Tein sukat koossa 42 ja lyhyet sekä pitkät versiot. Suunnitelma oli kolmella eri ruskean sävyllä. Valitsin kuitenkin muita värejä, harmaata, raitalankoja ja otin yhden kerän ruskapussista. 

Neuloessa kaduin lankavalintojani, mutta ajattelin, että sukista tulee ihan yhtä lämpimät riippumatta langan väreistä. Jatkoin sitkeästi tapahtumassa, vaikka valinnat ei miellyttänytkään. 

Lopputulos on ihan hyvä, kaikesta tekijän toilailusta huolimatta.










Hyvää isänpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti