lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulukalenterisukat ja lepo!

Niina Laitisen knit-along-projekti Taimitarhan joulukalenterisukka 2017. Sain sukat valmiiksi ennen vuoden 2018 alkamista. Joulunajan pyhitin lepoon ja aikaan perheen kanssa. Annoin myös itselleni luvan lepoon ja olla vaan ilman mitään tekemistä ja velvoitteita. Laitoin puikot ja langat sivuun kokonaan. Pysähtyminen teki todella hyvää ja siinä samalla huomasi, että on todella väsynyt. Vaikeinta myöntää sitä juuri itselle ja vielä hyväksyä se. Oikestaan levon myötä oli vaan entistä väsyneempi. Kaamos kurittaa vuosi vuodelta pahemmin.


Sukissa on muuten lankoina tutut 7-veljestä ja ruskea lanka on siskoni tuomaa 100% lampaan villalankaa. Siis 100% sisarusrakkautta langan muodossa.



Olen seurannut sosiaalisessa mediassa Hidasta elämää-sivustoa ja tilasin itselleni kirjoja sieltä. Hämeessä asuessa ja ollessa hitaus on mahdollisuus ja hämäläisiin tämä vahvasti liitetäänkin. Parasta mitä minulle on tapahtunut on juuri muutto Hämeenlinnaan. Olen kohta asunut puolet elämästäni Hämeenlinnassa ja alan ainakin omasta mielestä olla jo hyvin hämäläinen. Rakastan tätä kaupunkia! Täällä on ihan kaikkea, mitä ihminen voi toivoa! Esimerkiksi uimahalli on remontoitu!


Jouluna lueskelin Tsemppikirjaa, joka on visuaalisesti hyvin kaunis ja tekstit vaikuttivat huolellisesti ajatelluilta ja viisailta. Hyvin paljon samoja asioita, joita itsekin on miettinyt, mutta kauniisti kirjoitettuna ja sivuille aseteltuina. Lohdullista lukea samoja ajatuksia toisen sanomana/kirjoittamana. Niinkuin esimerkiksi:

"Älä ajattele väsyneenä, ajattele hyvin nukutun yön jälkeen.
Levännyt mieli näkee mahdollisuudet, levännyt keho kykenee toteuttamaan ne.
Kun olet väsynyt, älä ala arvioimaan tilanteita.
Kun olet väsynyt, älä tee päätöksiä.
Kun olet väsynyt, älä tee fyysisiä ponnisteluita.
Kun olet väsynyt, älä arvioi omia kykyjäsi
tai anna palautetta itsellesi.
Kun olet väsynyt, älä usko tunnettasi.
Kun olet väsynyt, älä käy tärkeitä keskusteluja.
Kun olet väsynyt, jätä ajatuksesi omaan arvoonsa-
Päästä niistä irti jokaisella uloshengityksellä.
Kun olet väsynyt, mene nukkumaan."

Katkelma on Tsemppikirjasta.
Kirjan ovat kirjoittaneet Sanna Wikström ja Jutta Gustafsberg.


Ensi vuodelle meinasin tehdä suunnitelmia, mutta väsyneenä tulin siihen tulokseen, että en tee suunnitelmia. Ensi vuonna elän hidasta elämää onnellisena Hämeenlinnassa, enkä jätä tekemättä ja kokematta asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Otan kaiken vastaan sellaisena kuin se tulee. Puhun myös itselleni kauniisti ja olen lempeämpi ja hyväksyvämpi. Olen ansainnut kaiken hyvän juuri tässä hetkessä.


Kiitos kaikille tästä vuodesta, jotka olette blogissani vierailleet. 
Toivon hyvää uutta vuotta 2018 ihan jokaiselle! 
Paras vuosi 2018 ikinä, paras on vasta tulossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti