perjantai 28. huhtikuuta 2017

Yhden illan juttu

Äitini soitti minulle eräänä iltana, että ystäväperheemme mummu ja vaari olivat laittaneet viestiä ja kuvan heidän uudesta lapsenlapsestaan. Äitini oli nähnyt Suomi 100v. sukat vauvoille keräykseen neulomani sukat ja hän halusi vauvalle lähettää sellaiset. Minulla oli ihan harjoitusmielessä tehdyt vaaleansini-valkoraitaiset sukat ja minianelmaiset, mutta ei niistä kumpikaan käy, koska vauva on poika. Löysin Novitan nettisivuilta ehdat ja aidot Jussi-sukat. Siitä se sitten lähti, yhden illan juttu! Sukkien valmistukseen ei todellakaan mennyt kauempaa kuin yksi ilta.
Sukista tuli niin somat, kauniit ja ihanat niinkuin jokainen vauva on!





sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kevätpussit ihan mille vaan...

Tänään oli tiedossa synttärit ja jokin lahja piti keksiä. Lähtötilanteessa minulla oli palanen itsevärjättyä vanhaa lakanakangasta ja pitsiliina. Löysin laatikoistani myös virkatun kukan, johon tuli joskus mielestäni liikaa terälehtiä, että se ei kelvannut, johonkin työhöni. Nyt se kelpaa tähän. Otin vielä palasen kuviollista puuvillakangasta, sekä pari vetoketjua. Ihan ensin leikkasin pitsiliinan keskeltä kahtia ja toisen puolikkaan vielä kahtia. Sitten vaan pussukkatehdas pystyyn ja ennenkuin oli aika lähteä juhliin oli molemmat valmiina. 

Ensi viikolla on muuten sydänviikko, jonka teemana on halaaminen. Jostain luin, että 20 sekunnin pituinen halaus saa ahdistusta lievittävän oksitosiinihormonin liikkeelle. 
Aika tehokasta siis....halataan vaan enemmän. 
Ja paljon onnea syntymäpäiväsankareille virtuaalihalauksen kera!












maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisukkapari

 Sain Taimitarhan pääsiäissukat valmiiksi ja keväinen aamuaurinko paistaa näissä kuvissa niin ihanasti. Kiitokset Niina Laitinen Desings tästä keväisestä neulonta hetkestä. Näin se kesä on taas hieman lähempänä ja yrttien sekä muiden kasvien siemenet ovat jo esikasvatuksessa. Piha ja kesä siellä odottaa! 

Aurinkoista maanantaita!







Näin ne pääsiäissukat neulotaan! ;)

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pääsiäissukkaa ja -lapasta

Värjäystä ja sen lopputuloksena tämän näköiset lapaset. Lankana on valkoisen lampaan villaa, joka oli ns.  luomulankaa, jota oli käsitelty mahdollisimman vähän ja siinä oli tallella lampaanrasvan tuoksu.
Käsille tuli neuloessa voitelu.
Lampaanrasva on latinaksi adeps lanae. 
Kivasti tuli lapasiin värit ja niistä tuli jopa samanlaiset.. Näitä lapasia varjelen ja hilloan itselläni, enkä raski käyttää näitä... mutta toinen projekti on pääsiäisukka. Knit-along-projekti, jonka Nina Laitinen Desings järjestää taas kerran... Neuloositerapiaa parhaimmillaan! Sukissa on tipua, pupua ja lammasta. Se on tällä kertaa kiva, että tulee lyhytvartinen sukka. Kuviot on oikein kauniit ja samoin värit.
Lopuksi vielä lähikuvaa lapasista..
. Lankaa puikoissa ja myös ompelukoneessa... ;) näin lankalauantaina!






lauantai 8. huhtikuuta 2017

Langan värjäystä ja sukat

Langan värjäystä mikroaaltounissa, värit on reaktiivivärejä, joita kiinnitetään etikkaliemessä villan kuituihin. Tein noin neljä metriä pitkän vyyhdin, josta puolet laitoin muovipussiin, jossa oli lientä, toisen puolen laitoin muoviseen rasiaan, jossa oli myös lientä. Rasiaan laitoin punaista ja sinistä, joista sekoittuessaan tuli lilan eri sävyjä. Toisen puolen solmin letille ennen upottamista pussiin, johon tuli mustaa väriä. Sitten laitoin pussin rasiaan, varoen, ettei mustaa väriä pääse lilaan väriin sekoittumaan. Sitten vaan mikroaaltouuniin.

Lopputulos oli tälläinen vyyhti, jossa letityksen vuoksi langasta osa on jäänyt valkoiseksi. Sitten vaan neulomaan, että näkee millainen tulee. Käytin harmaata ja värjättyä lankaa vuorotellen ja näin sukista tuli räsymattosukat.

Virvon varvon, villasukka!
Tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, 
sukka sulle, sukka mulle, 
jalat kaikilla lämpöiset,
kuuluu nauru iloinen!

Terveyttä ja hyvää oloa toivotellaan siis kaikille!
Neuloositerapiaa parhaimmillaan, on niin terapeuttista puuhaa nämä värjäilyt ja niiden neulominen...