lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat

Facebookissa oli tapahtuma, jossa neulottiin sukkaa joulukuun 1.-24. päivinä. Sukan ohjeen/tapahtuman suunnittelija on Nina Laitinen desings.  Tein oman sukkaparini hieman soveltaen, koska ohje oli kokoa 38-39 ja minun ajatuksissa oli neuloa koko 40. Käytin sukkiin valkoista, graffitin harmaata ja mustaa. Annoin ne joululahjaksi ystävälle ja pakko tunnustaa, että jouluaaton vastaisena yönä meni vain puoli kolmeen, kun sukat oli valmiina. Neuloosi ei ole helppohoitoinen oire! Tiesin kuitenkin, että lahjani noudetaan sillä välin, kun olen töissä jouluaattona. Joulupukki ei ole maksanut laskujani ja siksipä olin töissä jouluaattona. :-)
Väriyhdistelmä, joka sukissa on mielestäni oikein hyvä, klassinen, moderni ja kuitenkin perinteinen. Kiitokset sain sukkien saajalta erityisesti pitkistä varsista. Tiedän, että hän on vilukissa. 
 Vielä huomenna saa köllötellä kotona, sitten koittaa taas arki. Hyvää ja levollista joulun jatkoa kaikille! 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

Sain valmiiksi pidempiaikaisen neuletyön. Torkkupeitto Hile-langasta koko 160cmx230cm. Peittoon meni 15x100g harmaata lankaa.

Silmukoita oli 120 ja neuloin peiton ns.korinpohja-neuleella 2o ja 2n, 2krs:ta ja 2n ja2o, 2kerrosta. Puikot koko 8.
 Peitosta tuli todella kiva, pehmeä ja lämmin. Siihen on hyvä kääriytyä muulloinkin kuin jouluna.

 Ja aina kun oli kylmää
ja pimeää,
lumikuningatar lähetti
linnut noutamaan
taivaalta kaikkein
kirkkaimmat lumihileet.
Niillä koristeltiin
palatsin puut, ja
yhtäkkiä koko valtakunta
loisti hopeista valoa.
-Runo Hile-langan vyötteessä-

 Neulotut joulupallot, jos mitkä tekevät joulun tunnelman. Minulla on Arnen ja Carloksen kirja Joulupallot. Olen neulonut kirjasta lähes kaikki mallit. Pallo on nopea neuloa, viimeistelyssä menee mielestäni enemmän aikaa. Neuloositerapiaa parhaimmillaan tai pahimmillaan!
 Tänä jouluna pallojen seassa on myös pienen pieni suloisuus, joulun ihanin yllätys! 8 viikon ikäinen chihuahuan pentu. Pienten tassujen tepsutusta, pienen kuonon tuhinaa, siitä on tämä joulu tehty. Rauhallista joulua kaikille! Pidetään rakkaat lähellämme, ihan sydämen vierellä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

My Boshi-pipo ja parit Minionsit

Jouluvalmisteluiden lomassa pipo ja kerta kiellon päälle vielä muutamat Minions-lapaset. Pipo valmistuu nopeasti ja MyBoshi-lanka on juuri käteen sopivan tuntuista ja pehmeää. Koristeruusu on kirjasta: Anna kaikkien kukkien kukkia, Lesley Stanfield, Wsoy, ISBN 978-951-0-35389-9.
Kukka on irlantilainen ruusu. Tänä syksynä kävin katsomassa Annelin ja Onnelin talvi-elokuvan. Pidin siitä kovasti. Oikein sisustajan ja käsityöharrastajan silmää hivelevä ilotulitus. Upeita neuleita vilisi vaan kohtauksissa, harvoin näin upeita toteutuksia näkee elokuvassa. Pipon saaja on myös suuri persoona niin täytyy siinäkin olla, jotain upeaa yksityiskohtaa ja persoonallisuutta.
 Ei enää montaa yötä jouluun...kyllä sitä odottaa levähdystaukoa kiireisen syksyn jälkeen. Tekisinkö jouluna lapaset vai sukat? Sitä en ole vielä päättänyt, ehkä jotain itselle?
Pipot päähän ja lapaset käteen, kun mennään ulos! Hyvää joulun valmistelua kaikille! Halataan kaikkia rakkaitamme lähellämme ja kauempanakin.

torstai 10. joulukuuta 2015

Räsymatto-sukkaa ja trikoomattoa

Räsymattosukkaa Novitan vaahtokarkki- ja sateenkaarilangasta. Mahtavat värit! Niin inspiroivaa, että on pakko jatkaa, että näkee millainen tulee.

Kaverini pyynnöstää tein kahdet sukat hyväntekeväisyyteen Hope-yhdistykselle. Tuli niin hyvä mieli, kun jätin sukat keräyspaikkaan. Joku lapsi saa lämmöllä ja rakkaudella tehdyt sukat jalkoihinsa. Laitoin mielessäni sukkiin paljon voimaa ja rakkautta.

 
Mattoteemaa jatkaa trikookudematto. Näitä tykkään tehdä erityisesti kesällä ulkona. Monta mattoa on lähtenyt käsistäni ystäville ja sukulaisille, mutta yhtään mattoa ei jäänyt itselle paitsi tämä. Voi raasua, ei päässyt maailmalle!

Viime kesä oli niin kylmä ja sateinen, että ei tullut tehtyä kuin tämä yksi ainoa matto. Toivottavasti ensi kesä on parempi... niin sitten voi sanoa, kun mattomania iskee, kuten jossain vanhassa mainoksessa: "Yllättäkää rakkaanne, tehkää se matolla!"

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Koivunlehti-tiskirätti

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lankaa puikoissa, tällä kertaa puuvillabambulankaa. Metsä parantaa ja hoitaa, laskee verenpainetta ja rauhoittaa. Bambulanka on pehmeää ja ihanaa neuloa. Todellista neuloositerapiaa... ommm...ommmm...hengitä syvään sisään ja ulos.
Kommentti tästä tiskirätistä: "Eihän tällä raaski pöytää pyyhkiä!" Onhan se suloinen, mutta kyllä sillä voi silti pöydän pyyhkiä tai jos ei voi niin koristaahan se kauniisti keittiötä.

Pidetään lankaa puikoissa ja puikot liikkeessä sekä ilahdutetaan ystäviä ja läheisiä!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Da Capo-lapaset

Olin viikonloppuna reissussa ja en ottanut puikkoja ja lankoja matkalle mukaan. Tämä oli suuri virhe! Sunnuntaina huomasin, että oli julkaistu Da Capo-lapasten ohje...sormet alkoivat kaipailla sitä, että olisipa lankaa puikoissa! Ei ollut ei. Aloin suunnitella keinoa, miten ja mistä saisin lankaa ja puikot.

Maanantaina ennenkuin lähdettiin ajamaan kotia kohti vaadin kurvaamaan kauppaan. Ja voi sitä helpotuksen tunnetta, kun oli saanut tummaa suklaata ja "Kalpan" keltaista (sillä nimellä paikallinen lankakauppa myi) sekä puikot. Ihan taivaallista, kun sai aloittaa uudet lapaset. Da Capo on niin herkullista, varsinkin lapasissa.
Ohje löytyy www.novitaknits.com/fi/fi/neuleohjeet/da-capo-lapaset-novita-7-veljesta. Pimeän tultua lopetin neulomisen, koska en halua pitää valoa päällä autossa. Minua ainakin häiritsee jos on autossa sisällä valot päällä ajaessa. Heti, kun päästiin kotiin ja saatiin tavarat autosta pois, alkoi puikot kilistä.

Näissä lapasissa on parasta värit ja kuvio, sekä mielenkiintoista intialainen kiilapeukalo. En ole koskaan aiemmmin ennen tätä kertaa tehnyt sellaista. Inspiroivaa! Taidan tehdä toisetkin, ehkä kolmannetkin... Nam nam, mitä herkkua! 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Ranskanpastilli-sukat

Novita järjesti viime vuonna (2014) karkkineulekilpailun. Osallistuin itsekin tähän kilpailuun 3:lla työllä ja voi sanoa, että innostuin asiasta ihan huolella. Tässä esittelen neulomani ranskanpastilli-sukat, joiden ohje oli kilpailun satoa ja löytyy www.novitaknits.com. Näitä en ole itse suunitellut vaan olen ollut innoissani ihanasta ohjeesta, sekä uusien taitojen opettelusta.
YouTubessa on videoita, joiden avulla voi opetella kuplaneuletta (ranskanpastilleja). On kyllä niin karkit, että täytyy lähteä kaupasta hakemaan Fazerin ranskanpastillipussi.
Makeaa viikkoa kaikille herkkusuille ja innokkaille neulojille! www.novitaknits.com
Kati

torstai 26. marraskuuta 2015

Late-lammassukat

"Late, Late-lampaitaani..."

"Kili, kili puikkoojaani..."

Late-lammas on kyllä hauska hahmo! Ja siitä tuli inspiraatio myssyyn ja sukkiin.

Joku oli Facebookin Voihan villasukka!-ryhmässä tehnyt kyseiset sukat lapselle, mutta nämä meni lahjaksi aikuiselle, aikuisen koossa tietenkin. Myssyn tein naamiaisia varten, ompelin siihen vielä valkoisesta fleecestä tunikan. Alle vaan musta paita ja mustat housut sekä Late-myssy päähän niin asu oli valmis!
Määä!

Ei muuta kuin lampaita laskemaan... yksi... kaksi... kolme... KROOH! Ensi viikolla taas jotain...

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Marimekko-sukkaohje

Nämä sukat on ihanaa väriterapiaa! 

Tällä ohjeella neulottuja sukkia EI saa neuloa myyntiin, ainoastaan omaan käyttöön, lahjaksi ja hyväntekeväisyyteen. Toivon myös, että jos julkaiset kuvia tekemästäsi työstä tällä ohjeella, että ystävällisesti mainitset, mistä olet inspiraation saanut. 

En tee ohjeita työkseni, joten ohje on amatööritasoinen. En myöskään osaa neuvoa, jos teet eri silmukkamäärillä tai puikoilla. En tavoittele, enkä ansaitse blogillani lisätuloja tms. vaan se on toteutettu harrastuspohjalta ja toimii päiväkirjana tekemistäni käsitöistä. Olen iloinen, että olet löytänyt tänne, toivottavasti saat ideoita ja mukavaa ajanvietettä.

Tarvikkeet: Novitan 7veljestä valkoinen, musta, harmaa (sävyn voi valita oman mielen mukaan), pinkkiä tai keltaista.
Puikot: 3,5 tai käsialan mukaan
Neuloosioire: saattaa helpottaa hetkellisesti
Sukan koko: n.38-39

Aloitus valkoisella Novitan 7veljestä langalla. Luodaan 12 silmukkaa 4:lle puikolle (yht. 48s) ja neulotaan 10 kerrosta 2o,2n joustinneulletta. Sitten neulottaan 1krs kaikki silmukat oikein ja lisätään tasaisesti 2s/puikko (yht.56s) ja neulotaan toinen krs valkoisella. Sitten aloitetaan kirjoneule kuvan mukaan ylhäältä alaspäin.
Kun kirjoneule on valmis neulotaan 1krs valkoisella ja seuraavalla kerroksella kavennetaan 2o yhteen 2s/puikko. Kaikilla 4:llä puikolla on nyt 12s. Neulo 2o, 2n joustinneuletta 10krs:sta. Kantatilkku tehdään puikoille I ja IV yht.24s. Neulo I puikon silmukat oikein IV puikolle. Käännä työ ja nosta 1.silmukka neulomatta ja neulo kaikki s:t nurin. Käännä työ ja *nosta 1.s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* koko loppu kerros ja toista näitä kahta kerrosta 10 kertaa, kunnes kantatilkun korkeus on 24krs:ta.
Kantapohjan kavennus: Jatka samaa vahvennettua neulosta. Neulo työn oikeasta reunasta, kunnes on 9s jäljellä nosta 1s neulomatta, neulo seuraava s oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun silmukan yli. Käännä työ ja ensimmäinen s neulomatta ja neulo 6s nurin ja neulo 2s nurin yhteen jatka näin kavennuksia, kunnes on vain 8s keskellä jäljellä. Poimi siitten kantatilkun molemmilta sivuilta silmukat 12s/sivu puikoille + jaa kantapohjan silmukat molemmille puikoille. Silmukoita on nyt I ja IV puikoilla 16s ja odottamassa olleilla puikoilla on 12s.

Neulo 1 krs valkoisella ja aloita sitten kiilakavennukset. Tee kavennukset joka kerroksella 4 kertaa. Neulo I puikon lopussa 2s oikein yhteen ja IV puikon alussa ensimmäinen s neulomatta ja seuraava s neulotaan ja neulomatta jätetty silmukka vedetään neulotun yli. Sitten, kun kaikilla puikoilla on 12s aloitetaan kirjoneulekuvio samalla tavalla kuin varressa. 

Kirjoneulekuvion jälkeen neulotaan vielä 2krs:ta valkoisella ja aloitetaan kärkikavennukset siten, että neulotaan *4s oikein ja 2s oikein yhteen* toista *_* koko loppukerros, neulo 4 väli krs:ta ja toista kavennuskerros *3s oikein ja 2s oikein yhteen* toista *-* koko loppukerros ja tee 3välikrs:ta, jatka näin  vähentäen aina niin kauan kunnes on jäljellä 8s ja neulo vielä loput s:t. 2 o yhteen ja vedä lanka silmukoiden läpi. 

Tee toinen sukka! 

Vinkki! Teen aina sukka- ja lapaspareja yhtäaikaa niin parit valmistuu samanaikaisesti...ei tule niin paljon ns. "yksinäisiä" sukkia&lapasia. 

Neulomisen iloa kaikille!


Ohjeen käyttö sallittu vain omaan käyttöön, kaupallinen käyttö kielletty!

perjantai 20. marraskuuta 2015

Minions syksy

Tämä syksy on suurimmaksi osaksi mennyt Minions-lapasia tehdessä. Lapaset neulotaan, kuten peruslapaset. Aloitus sinisellä ja peukalon jälkeen keltaisella. Silmät olen virkannut ja kiinnittänyt ihan tavalllisella ompelulangalla ja  viimeiseksi suu mustalla.