tiistai 10. heinäkuuta 2018

Yksi tiskirätti ja langanvärjäystä

Kirsikkapuuhun on tullut paljon kirsikoita. Sen olivat myös varikset huomanneet ja menin poimimaan marjoja, että saadaan itsellekin vähän ennenkuin syövät kaiken. Miltähän kirsikka näyttäisi jos lankaa yrittäisi värjätä sillä?


Laitoin kirsikat ja vähän vettä kattilaan ja keitin ne mehuksi. Happaman makuista mehua tuli.

Värjäys kokeilu epäonnistui. Väri ei tarttunut lankaan. Arvelen, että syynä oli juuri happamuus tai sitten tuossa mehun pinnassa oleva vaahto. Se on merkki pinta-aktiivisuudesta. Siitä johtuen luultavasti en saanut väriä villan kuituun sisälle lämmityksestä yms. toimenpiteistä huolimatta. Keinot on monet, otetaanpa kemialliset värit esiin! Muutamalla tipalla sitä sain lankaan värin niin, että pysyy... 
Sain melkoisen langan sotkun aikaiseksi hämmennellessäni keitostani. Tämä olkoon opiksi itselleni, että haltijalangat kannattaa sitoa kunnolla jatkossa vyyhdin ympärille. Sain langan kerälle, mutta hieman hitaasti... Eikä haittaa yhtään, koska näiden kokeilujen parissa on vaan niin kivaa.

Värimieltymyksiin suurimpana vaikuttajana ovat upeat pihallamme kukkivat pionit. Puuvillalangasta neuloin pinkin tiskirätin. Rätissä on helmineuleella tehtyä pintakuviota ja reunaan virkkasin kaksi kerrosta kiinteillä silmukoilla. 

Siitä tuli ihan nätti tiskirätti!



keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Villasukkien vuosi: Taimit

Niina Laitisen upeasta kirjasta nimeltään Villasukkien vuosi neuloin ensimmäistä kertaa sukat, ohjeella joiden nimi on Taimit. Nimesin nämä sukat Taimi Päivänsäteeksi. Niihin käytin valkoista ja keltaista lankaa. Keltaisen langan värjäsin itse (katso edellinen postaus). Kirjan ohje oli todella helppolukuinen ja selkeä, kuten aina kaikki hänen ohjeensa. Kiitos hienosta kirjasta, Niina!





"Aurinko, kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken päivänsäde viimeinen. Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi, aikoi juuri lentää eestä sen..."
-Tapio Rautavaara-