tiistai 5. maaliskuuta 2019

Ystävänpäiväsukka sovellusversio nro 1

Ystävänpäiväsukka KAL 2019 neulottiin Nalle-langalla. Minulla on hyvät varastot 7 veljestä lankoja niin neuloin myös kahdet sovellussukat sillä langalla. Tein näitä siinä ohessa, ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Otin ohjeita vastaan ja päätin laitanko tähän sukkaan vai toiseen sukkapariin. Näissä sukissa käytin multiraitalankaa ja kausiväri lilaa (Aapo), pohjaväriksi valitsin vaaleanharmaan.





Samalla mietin unen merkitystä ja olen seurannut, mitä lehdet kirjoittaa. Olen laittanut merkille, että unettomuutta esiintyy melko paljon. Sekin askarruttaa, että viikonloppuna ei voi nukkua viikon aikana kertyneitä univelkoja pois. Täytyy myöntää, että harrastan sitä. 

Kuitenkin arjessa ei voi mennä aina samaan aikaan nukkumaan ja herätys on usein paljon ennenkuin heräisi luonnollisesti. Parhaiten nukuttaa sellaisena iltana, kun on ollut avantouinnissa. Ulkoilu on myös hyvää unilääkettä. Sanotaan myös, että nälkäistä ei nukuta. Aikamoista tasapainoilua siis, kun varastoon ei voi nukkua ja univelat on nukuttava pois. 

Kiireen alle hautautuu monta hyvää asiaa. Nukkumisesta nipistää aikaa helpoiten, vaikka nukkuminen ja tylsät hetket ovat niitä, joita juuri tarvitsee palautuakseen. Mieli laukkaa silti, vaikka olisi kuinka tylsää. Uhkakuvat terrorismista, tekoälystä, kasvojen tunnistamisesta, turvallisuudesta, tiedustelulaista ja ihmisoikeuksista vaan vilisee. Vaikka asun Pohjoismaissa, mietin toteutuuko ihmisoikeudet täälläkään? Saati muualla maailmassa...
 Näitä ei kannata miettiä, jos aikoo nukkumaan.

Hyvää laskiastiistaita! Pulkkamäkeen ja pitkiä pellavia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti