tiistai 12. syyskuuta 2017

Säärystimet lapsuuden ystävälle

Lapsuuden ystäväni pyysi kevättalvella, jos hänelle tekisin säärystimet. Asia pääsi minulta unohtumaan ja hän kyselikin kesällä, onko hän niitä pyytänyt vai vaan mielessään ajatellut. Lupasin tehdä säärystimet niin nopeasti kuin vaan ehdin, mutta onnekseni niillä ei ollut kiire. Samaan aikaan omassa elämässä oli niin monta asiaa meneillään, että pahemman puoleinen neuloosi-jumi oli iskemässä päälle. Tästä kesästä kirjoitan jonain päivänä kirjan.
Tässä ne joka tapauksessa nyt ovat. Langat on Novitan 7-veljestä.








Syksy lähtee pikkuhiljaa käsitöiden parissa liikkeelle. Tekemistä on ollut ja sitä vielä riittää. Sen verran voi paljastaa tässä vaiheessa, että kyseessä on Suomi 100-vuotta-teemaan liittyvä käsityö. Suomi-peitto, jonka aloitin jo vuoden alussa. Teen siitä oman sivun tänne blogiinkin, kun on ihan varmaa, että saan peiton valmiiksi. Jos aloittaessa olisin tiennyt kuinka kovasti on työtä peitossa, tuskin olisin koko projektia aloittanut, mutta nyt ollaan matkalla kohti valmista peittoa. Ja aina voi kysyä neuvoa, niin olen aina tehnyt, jos ei itse osaa tai tiedä. Näin toimien olen huomannut, että oppii ja ei ole yksin asiansa kanssa. 

Yhteistyössä on voimaa kaikilla elämän osa-alueilla!

Mukavaa syksyä käsitöiden parissa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti